12.6.2014

Ruskavaellus Äkäslompoloon 10.-14.9.2014

10.9.  keskiviikkona majoittuminen Tammitievassa, yhdessä oloa ja saunomista http://www.tammitieva.fi/
11.9.  torstaina koko päivän vaellus
12.9   perjantaina koko päivän vaellus
13.9.  lauantaina päivällä pieni kävely
13.9.  lauantaina alk. klo 20:00 "Kansani on lauluni" Trilogian 3. osa Ihmisen Rinki ulkoilmateatterissa.
          Lipun hinta 32 €. http://www.kolari.fi/pienikansanilaulu/
 

Retkelle on mahdollisuus osallistua myös lyhyemmän ajan ja teatteriin osallistuminen on tietysti vapaaehtoista.
 

Joka ilta on mahdollisuus käydä saunassa ja pulahtaa myös läheiseen jokeen.
 

Tarvitset mukaan joko lakanat ja tyynyliinan tai makuupussin. Makuupussia voi käyttää myös teatteriesityksen aikana, koska syyskuussa illat voivat olla todella viileitä.

Retken infotilaisuus järjestetään lähempänä retkiajankohtaa. Infossa sovimme kulkemiset, aamupalat, lounaat, päivälliset, iltapalat ja sunnuntaisen kotiinpaluun.
Infon aika ja paikka ilmoitetaan lähtijöille henkilökohtaisesti. 


Majoitus on varattu Tammitievaan 21 hengelle, 25 € yö/hlö
 

Ilmoittaudu Helenalle 19.6. mennessä p. 040 740 4470, koska majoitusvaraus on vahvistettava jo    kesäkuussa. Mukaan mahtuu 21 ensin ilmoittautunutta.

Perheleiri 18.-20.7.2014

Rovaniemen retkeilijöiden perinteinen perheleiri Leirikarissa 18-20.7.2014

Osallistumismaksu aikuisilta 40 € sekä lapsilta 25 €, maksun voi maksaa joko infon yhteydessä tai leirillä.Hintaan kuuluu ruoka sekä aktiviteetit. Asuminen perinteisesti Leirikarin pihalla teltoissa.

Lähdetään Linja-autoaseman ”postin” puolelta kimppakyydeillä, kuskille tulee pieni korvaus.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Tiinalle sähköpostilla tiipesola@gmail.com tai puhelimella 0400474477 (vasta 30.6 olen puhelimen äärellä).

Ilmoittautuminen päättyy 16.7. ja samana päivänä iltasella info Tiinan luona Kantolantiellä.

Tervetuloa leirille!

11.6.2014

Lemmenjoen vaellus 27.-31.7.2014

Kokoontuminen la 26.7. Njurgulahteen, jossa yövymme. Siirtyminen Njurgulahteen esim. Rovaniemeltä joko kimppakyydeissä tai julkisilla kulkuvälineillä omakustanteisesti.

27.7. Njurgulahti-Joenkielinen- Härkäjärvi tai Härkäkoski matkaa n. 12-14 km
28.7. Härkäkoskelta Karukorvenkuruun n.14 km
29.7. Karukorvenkurussa tutustumme kullankaivuuseen sekä paikalliseen kirjastoon ja lentokenttään
30.7. Karukorvenkuru-Kultahamina-Ravadasjärvi n. 16 km
31.7. Ravadasjärvi-Njurgulahti jokiveneellä, josta lähdetään kotimatkalle



Maasto on ensimmäisen päivän jälkeen helppoa. Karukorpeen olen varannut kullankaivajien ruuan iljetyksen (meille ei niin perinteinen). Kustannuksia tulee jonkin verran (esim. kullankaivuu, jokivene), infotilaisuudessa tarkemmat summat sekä mahdolliset aikataulut.


Infotilaisuus ilmoittautujille su 20.7, paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin.

Ilmoittautuminen Tiinalle tiipesola@gmail.com 17.7. mennessä.